maanantai 24. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua ja onnellista Uutta vuotta


Otsikon mukaisesti rauhallista joulua kaikille. Kiitoksia lukijoille. Lukukertoja on kerääntynyt jo yli 2000kpl. 

Ensikauden löydöt jo kummittelevat mielessä ja "tavoite"listani on melko valmis.

- 1600- ja 1700-luvun hopeakolikko
- Kivääri tai pistooli Kansalaissodan kahinoista
- Kupurasolki kokonainen
- Ja tietenkin kultaraha

Näillä mennään ja toivottavasti löytyy muutakin mielenkiintoista.

Rouva kävi kaupassa ja minä pääsin koristelemaan "kuusen" :)
 

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Sormukset ja riipukset.

Joulu lähestyy ja kiireet sen mukana, joten tänne raapustelukin on jäänyt vähäiseksi. Nyt sain sen verran aikaa, että ehdin kasata kaapista vanhoja löytöjä kuvattavaksi ja esiteltäväksi. Löydöt, ovat kolmen vuoden ajalta ja suurin osa on käynyt foorumilla.

Kuten kuvasta huomaa, niin paljoa en ole rannoilla käynyt. Sen verran kuitenkin, että muutamat luokka- ja rihkamasormukset on löytynyt. Keskimmäisessä rivissä on muutama kihtisormus ja yksi rippisormus. Oikealla alhaalla on "kruunun jalokivet" eli tämän aiheen parhaat löytöni tähän asti.


 
 Tässä nämä parhaat rinkulat. Vasemmanpuoleista luulin pitkään sinettisormukseksi, kunnes mies nimimerkin Leijona takaa laittoi seuraavan linkin foorumille:  http://www.perm-animal-style.ru/photo/rings/
 


Linkin katsottuani alkoi armoton kaapin penkominen ja sieltähän se löytyi. Yhdennäköisyyttä on melkoisesti. Laitoin sähköpostia Museovirastolle ja sinnehän se tarvitsee lähettää.
Lisään viranomaisten kommentit/lausunnon, kun ne sieltä saan. Tosin sormus voi olla myös nuorempi sinettisormus.
 Oikealla oleva sormus on hopeaa ja melko karkeaa käsityötä. Löydöstä tekee moninkertaisesti paremman se, että sormus on ensimmäisiä löytöjäni.





 Tämä ei välttämättä ole vanha, mutta ehdottomasti hienoimpia löytöjäni. Kuvat erottuvat selvästi, joten en ole edes yrittänyt putsata riipusta millään.
                                                                                                            

 

 

maanantai 3. joulukuuta 2012

Luoteja, hylsyjä ja patruunoita pt.I

Lumi ja pakkanen tuli ja kausi tyssäsi siihen. Nyt tarvitsee kuvata aikaisempia löytöjä ja ajattelin aloittaa jokaisen piipparoitsijan mieliharmeista. Maanalla on loputon määrä hylsyjä, luoteja ja patruunoita. Materiaalinsa takia ne antavat "kaivettavan" signaalin melkein poikkeuksetta(joku voi olla erimieltä). Kuvissa on vain pieni osa näistä "mieliharmeista".

Muutama viikko takaperin minulla oli kaveri kylässä, joka harrastaa militarian keräilyä ja siinä ottamisen ohessa tunnisteltiin esineitä.

Apuna oli myös kirja "Suomalaiset sotilaspatruunat 1918-1945" .Loistava teos, jos aihe kiinnostaa.

Muutama esine on ollut jo foorumilla tunnistettavana, mutta laitoin ne silti tähän kokonaisuuteen.

Tulkinnoissa voi olla virheitäkin ja tämän takia ajattelin pyytää foorumin militaria-asiantuntijan katsomaan kuvat läpi ja muutan tietoja tarvittaessa.

 Kuvassa pääasiassa perus löytöjä. Parhaimpina pidän KRH:n peruspanosta(oikealla alhaalla) ja Arisakan kokonaista patruunaa.

 Kuvassa olevat 7.92:set löytyivät samasta montusta, minkä luulin olevan kaivettu aikaisintaan -70-luvulla. Ilmeisesti ko. monttu on ollut KK-pesäke. S-luotien perät ovat pääasiassa onttoja. Siitä heräsi epäilys, että onko ne ollut valojuovia? Käsittääkseni niitä ei ole jaettu, kuin KK:n yhteydessä käytettäviksi. Rihlojen jälkiäkään ei näy, eli ampumattomia on.

 Valojuova?? Jos on, niin tiedän mihin ensi keväänä ryntään:)

Muokattu 8.12: Ei ollut valojuova, vaikka toivoinkin sitä. Suuri kiitos asian selvittämisestä ärkoolle, joka toimi asiantuntijana.

Esineitä tunnistellessa välillä joutuu tuskastelemaan, kun leimat on hävinnyt melkein kokonaan. Seuraavana kuvat "liiduttamisesta", jota itse käytän ja todennut hyväksi tavaksi.



Ennen liitua...

 ...Ja liidun jälkeen















Todettakoon vielä se, että saksalaisten materiaalit on ollut parempaa laatua verrattuna muihin. Tämäkin on vuodelta 1915 ja hyvin on säilynyt.

torstai 29. marraskuuta 2012

Talvi saapuu

Ja intoa on enemmän, kuin järkeä. Muutama pikainen reissu on tullut taas tehtyä "nappipellolla" ja viimeisin oli eilen illalla. 
Oli meinaan kylmä ja tuulinen sää. Osa pellosta on ollut perunapeltona ja tästä syystä sänkeä ei ole ollenkaan. Routa oli näiltä osilta jo jonkin verran haittana kaivamiselle, mutta intoa oli onneksi reilusti.

Löydöt olivat edelleen kohtuullisia, vaikka aikaa en viettänyt paljoa kummallakaan kerralla.
 Oikealla ylhäällä tykistön joukko-osaston tunnus, vieressä rivi 1800-luvun luoteja, muutama solki ja nappeja luonnollisesti. Puoliympyrä on mielestäni katkennut lukon hela. 

Jotain sykähdyttävääkin löysin ensimmäisen reissun loppumetreillä:



 Tadaa. Sieltä se pilkottaa:)
 Ja siinähän se on. Niin on komiassa kunnossa, kuin se olisi sinne eilen hukattu.













 Tässä se on vesipesun jäljiltä. Tarvitsee talvella putsata paremmin. Skillinginki pääsi myös mukaan näihin kuviin hyvän kuntonsa takia.



















Vielä koitan mennä viikonloppuna etsimään. Pellot ovat todennäköisesti jo liian paksussa roudassa, mutta onneksi tiedän muutaman lupaavan metsittyneen pellon. Sammaleet pitävät roudan maasta loitolla ja isot kuuset suojaavat lumisateelta.
 

perjantai 23. marraskuuta 2012

Viimeinen vapaapäivä

Pitkästä aikaa metsänpohjaa tutkimassa Hattulassa. Osku oli tehnyt taustaselvitystä ja hahmottanut paikkaa kirkolle, joka on hävitetty 1600-luvun alussa Hattulassa. Kirkon sijainti ei ole varmassa tiedossa.
Paikkaan oli hieman hankala päästä autolla, joten loppumatka tarvitsi mennä jalkaisin.
Kyseinen niemi oli muutenkin paikoittain, niin täynnä aluskasvillisuutta että huiskiminen oli melkoisen vaikeaa. Muutama aukeampi paikka löytyi isojen kuusien alta. 
 Ilmeisesti paikka on ollut suosittu telttailijoiden keskuudessa, koska pullonkorkkeja, makkaran sinettejä ja muuta vastaavaa tavaraa nousi melkoisesti. 
Muutama hyväkin ääni seassa oli ja kolikoitakin nousi. Tosin mitään vanhoja ei löytynyt, jos nyt ei 1700-lukua laske vanhaksi. Itse löytämistäni kolikoista vanhin oli 5penniä 1898.


Kolikot on yllättävän huonossa kunnossa, ollakseen metsästä löytyneitä. 






Aarremaanalla-foorumi on ikävä kyllä kaatunut, mutta huhujen mukaan sitä yritetään saada kuntoon. Toivottavasti kaikki se tieto mitä ko. foorumi sisältää ei katoa.



 

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Muutama reissu on tullut tehtyä edellisestä kirjoituksesta. Samalla "nappipellolla" olen käynyt ja yrittänyt mennä järjestelmällisesti aluetta läpi. Tavaraa nousee ihan mukavasti, vaikkakaan ei mitään mullistavaa ole löytynyt.

Tässä perjantai aamupäivän löydöt:
 Saalista pidän hyvänä, koska pitkään en ehtinyt tonkia. Oikealla ylhäällä oleva lenkki on mysteeri tai lähinnä materiaali mietityttää. Hopealta vaikuttaa. Toki voin olla väärässäkin ja materiaali voi olla vaikka alumiinia.



Ja tässä tämän aamun saalis:

Löytämieni kolikoiden kunto tuntuu paranevan koko ajan. Alhaalla oikealla olevan napin kuvio toi mieleeni ensimmäisenä atomivoiman:)

Sen verran on nyt ko. pellolta noussut kuparikolikoita, että odotettavissa on hopeaa. Tai niin ainakin toivon:)

 

torstai 15. marraskuuta 2012

"Nappipelto"

Muutama reissu on tullut taas tehtyä pellolle, josta löysin hopeisen 2markan kolikon. Otsikon mukaisesti nappeja nousee reilusti, varsinkin jälkimmäisellä reissulla nappeja nousi kaikkiaan 16kpl. Alkoholiakin on kyseisen pellon läheisyydessä nautittu paljon, koska alkon korkkeja on julmetusti.

Toki pellosta nousi mielenkiintoistakin tavaraa:

 
Muutama solki, sulaneita"kikkareita",kirjaklipsi,kellonvedin(oletettavasti) ja oikealla ylhäällä oleva rinkula on samanlainen, jonka löysin Janakkalasta viime kaudella. Muistaakseni Porvoosta on löytynyt myös samanlainen esine. Käyttötarkoitus ei ole ihan selvillä, mutta ilmeisesti se on vyöllispyörä tms.




 Tässä kuvassa näkyy nappien määrä. Keskellä kuvaa oleva rikkinäisessä yksilössä on vielä kultauksia jäljellä. Tässä kuvassa se ei vain pääse oikeuksiinsa. Alhaalla vasemmalla mysteeri esine. Tiedustelin viisaammilta foorumilla esineestä, mutta parempaa tietoa ei ole ainakaan vielä tullut. Alareunassa vanhoja luoteja. Muutama Berdan-kiväärin luoti, muutama minie ball ja musketin kuula. Oikealla alhaalla oleva "moderni"-luoti pääsi kuvaan mukaan oikeutetusti, koska en ole aiemmin löytänyt samanlaista O-luotia. Luoti on mielestäni 7,92mm saksalainen patruuna kokonsa puolesta. Vasemmassa reunassa olevan terävä kärkisen luodin tunnisti viisaampi foorumilla suustaladattavan tarkkampujakiväärin M/1843 luodiksi. 

Kolikot ovat pääasiassa huonokuntoisia:



 Onneksi illan viimeinen kierros tuotti sykähdyttävän löydön, joka oli kohtuullisessa kunnossa. Märästä savesta pimeässä tätä nostaessani luulin sen olevan mitali:) 

Tämän järkäleen halkaisija on 43mm. 


 

tiistai 13. marraskuuta 2012

Hämärän rajamailla

Tai itseasiassa säkkipimeäähän siellä jo oli lopussa. 
Pääsin vasta illansuussa lähtemään pellolle, kun oli "muka kiireitä" päivällä. Kyseisellä pellolla en ollut aiemmin käynytkään ja Osku siellä jo viuhtoi Minelabin kanssa. Kolikoitakin oli jo löytynyt jokusia ennen tuloani.

Varusteet autosta ja pellolle. Olosuhteet olivat hyvät pellon pinta oli jäässä, joten ei tullut armotonta sotkua kaivamisen ja kulkemisen yhteydessä. Pellon pinta oli tasainen perunan noston jäljiltä. 
Varpaat jäässä, "touhutippa" nenän päässä, sormet kohmeessa ja otsalamppu päässä tuli paineltua edestakaisin.

Löydöt olivat alkuun melko vaatimattomia, pullon korkkeja, hylsyjä ja muuta epämääräistä metallin kappaletta. 



Yhtäkkiä rupesivat löydöt paranemaan huomattavasti, kolikkoa yms. rupesi nousemaan
 
  Minie ball ylhäällä oikealla ja sen vieressä kaksi berdaanin luotia. Toinen on peräisin kokonaisesta patruunasta, kun on osa hylsyäkin vielä jäljellä. Muutama lyijysinetti, kaksi ruhtinaskunnan ajan penniä ja kolme 1600-luvun äyriä. Sääli, että kaksi niistä on syöpynyt pahasti. Venttiilin kahva ehdottomasti kuuluu hyviin löytöihin johtuen ammatistani:)

Olisihan nämäkin ollut jo kelpo löydöt suhteessa aikaan, mutta...
Yhdessä välissä tuli signaali, joka on yleensä iso sinkitty pelti(esim. purkin kansi, kokonainen tölkki tms.). 
Otin paakun ylös ja rupesin pimeässä etsimään signaalin aiheuttajaa. Siinä vaiheessa, kun tajusin mikä sieltä nousi, niin joutu hieman tuulettelemaan:) 
Kylmyyskin poistui samalla hetkellä varpaista ja käsistä.


Varianttihan ei ole mikään harvinaisuus, mutta on se hieno.
Tämän löydön yhteydessä tuli mieleen ajatus, että tämä on parasta mitä mies voi tehdä housut jalassa(tai nainen) :)


 Loppu etsinnän ajan joutui tarkastamaan muutaman metrin välein, että vieläkö se on siellä housujen taskussa:)


 
 

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Peruslöytöjä

Muutama reissu on taas tullut tehtyä ja löydöt on ollut otsikon mukaan perustavaraa. Routakin oli jo maassa, mutta onneksi sitä oli vain muutama sentti. Nyt on sää selkeästi plussan puolella, eli kausi jatkuu vielä:)
 Jokunen syöpynyt kolikkokin löytyi. Ylhäällä keskellä oleva esine on mysteeri. Ensin mieleeni tuli polkupyörän soittokellon, mutta aine on liian paksua. Toinen vaihtoehto on vanhan puhelimen soittokellon osa. 

Tiistaina olisi tarkoitus mennä seuraavan kerran etsimään, jos säät suosii.
 

tiistai 6. marraskuuta 2012

Mysteeri-rasia

Pakkohan se rasia oli repiä auki. Tadaa vanha kompassihan se sieltä paljastui:)



Pikaisen googlauksen jälkeen löytyi samanlainen tuolta:http://www.solarnavigator.net/compass.htm

Seuraavan sukupolven nousu

Muutama reissu on tullut heitettyä, ilman ihmeellisiä löytöjä. 
Tosin yhdellä reissulla oli mukana toisen sukupolven "etsijä", joten oma etsintä oli suhteellisen tehotonta. Pääasia, että "etsijä" viihtyi.



 Haku päällä :)

Fisher F5:n etsimenä.










 10penniä 1963. 














Sunnuntaina menimme Iittalaan maatilalle huiskimaan. Jälleen omat löytöni olivat melko vaatimattomat, mutta Ossi löysi paremmin kolikoita ja parhaana hopeisen 25p 1868.
Tunnelma oli pellolla hieno johtuen sankasta sumusta.


Tässä löytöni muutamalta reissulta ja muistutus siitä, että suurin osa esineistä on silkkaa roskaa.
 Roskaa oli melkoisen paljon, joita en edes laittanut kuvaan. Pyöreän rasian sisältö on vielä toistaiseksi mysteeri. Kuvan vasemmassa yläreunassa olevaa kynttilän jalan osaa luulin jo pellolla kilikelloksi:)

Polte pellolle on melkoinen ja toivottavasti ehdin lähipäivinä piippailemaan.
 

maanantai 29. lokakuuta 2012

"Hukkareissu" ja markkinapaikkaa metsästämässä

Viime viikolla tuli käytettyä ensimmäisen kerran otsalamppua tällä kaudella. Kohteena oli tuttu pelto, joka oli juuri kynnetty. Meitä huiskijoita oli neljä ja löydöt olivat suorastaan onnettomat suhteessa odotuksiin.

Omat löytöni:
 Ainoa kolikkokin oli 70-luvun 5penninen. Kotiin ajaessani hieman kyllä harmitti, kun ei löytynyt parempaa tavaraa.



Sunnuntaina(28.10) olimme etsimässä vanhaa markkinapaikkaa, jonka sijainnista ei ole varmaa tietoa. Markkinat on lopetettu vuonna 1907. Eli jos ja kun paikka joskus löytyy ,niin tavarakin on hyvää. Ei roskia ja tavara on hyvä kuntoista. Osku oli tehnyt taustatyötä ja yrittänyt paikallistaa kohdetta tarkasti.




 Vanha tie löytyi pienen etsinnän jälkeen. Tie löytyy vanhoista kartoista, eli on varmasti vanha.
 Tässä oletettu markkinapaikka. Avohakkuiden jäljiltä paikka oli täynnä risukkoa, joka teki etsimisestä mahdotonta.











Lähdettiin tienpohjaa myöten avonaisemmalle paikalle. Tienpohjakin oli paikoittain jäässä, joka esti kaivamisen.

 Luntakin oli kertynyt metsänpohjaan, mutta kaivaminen oli helppoa täällä. T2:nen tauolla :)

 
 Löydöt jäivät vaatimattomiksi, mutta ensikesänä raivolla etsimään paikkaa. 
Hevosenkenkiä en yleensä mukaani ota, mutta tämän kanssa tein poikkeuksen. Avainkin oli mukava löytö.
Hylsyt ja muutamat repäisykorkit heitin jo roskiin.
 

tiistai 23. lokakuuta 2012

Paluu arkeen

Maanantaina tuli lähdettyä ulkoilemaan T2:sen kanssa pellolle. Sain houkuteltua toisenkin huispaajan matkaan. Mukana oli kamera (jonka olen huomannut tuovan epäonnea) löytöjä varten ja otsalamppu pimeyden varalle.

Alku oli melko takkuista ja löydöt lähinnä hokkeja ja taottuja rautanauloja.
 Kamera autoon ja hetken huispauksen jälkeen rouva Fortuna löysi minut. Hopeahan siellä kiilteli saven seassa:)

 Viimeiset kaksi monttua ja kaksi Öreä. Kunto on huono, joten kaapin perukoille pölyttymään.
Ja tässä voitonriemua aiheuttava löytö:) 

Kolikon löydyttyä en tunnistanut sitä. Toinen huispaaja arveli sen olevan Sten Sturen ajalta.
Kotiin päästyäni yritin etsiä vastaavaa netistä, mutta en löytänyt. 
Lähin mikä muistuttu löytämääni kolikkoa oli Sigismund III:nen aikainen, mutta toinen puoli ei täsmännyt. 
Otin kuvat ja lähetin s-postilla kaverille, eikä mennyt kuin hetki ja puhelin soi. Kolikko on 1 örtug 1528-1529 Gustav I.








Paremmin tunnetaan täällä Suomessa nimellä Kustaa Vaasa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kustaa_Vaasa

perjantai 19. lokakuuta 2012

Piipparointia kaivauksilla päivä2

Seuraavana aamuna menimme uudelleen kaivauksille ja tutkimme metallinpaljastimilla toista peltoa. Tämän päivän ensimmäinen kohde oli viemärilinja. Linjaus oli hieman alle kilometrin mittainen ja kulki lähellä vanhaa rantaviivaa. Sänki oli osittain pitkää, joka aiheutti sen, että pienimmät esineet jäivät maahan.

Jotain löytyi kumminkin:
 2öre 1591-1592
Tässä kolikossa oli reilusti hopeaa, jos vertaa muihin saman aikakauden hopea kolikoihin.

 Tässä 1/4 skilling. Eli perus kamaa. Isoin tappio oli tämän kohdalla lapion osuminen kolikkoon. Onneksi oli "vain" yleinen kolikko:)

 Ja tämä lehti oli hienoa käsityötä. Ikää ei saatu määritettyä pellolla.

 Tässä uskollinen T2 ja tupakkatauko. Tästä kuvasta näkee sängen mitan. Eli haittaa reilusti.
 Ja tässä päivän rautakautinen :) Hihnanjakajan hela.

















Lisäksi paikan koekuopista löytyi merkkejä muinaispellosta.

Sade yltyi liian kovaksi huiskintaan ja poistuimme jo ajoissa paikalta. Jäi etsimättä varsinaiselta "hotspot" paikalta esineitä.
 

Edelleen kokemus oli hieno ja toivottavasti pääsen myös tulevaisuudessa "apu-mieheksi" kaivauksille.