maanantai 24. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua ja onnellista Uutta vuotta


Otsikon mukaisesti rauhallista joulua kaikille. Kiitoksia lukijoille. Lukukertoja on kerääntynyt jo yli 2000kpl. 

Ensikauden löydöt jo kummittelevat mielessä ja "tavoite"listani on melko valmis.

- 1600- ja 1700-luvun hopeakolikko
- Kivääri tai pistooli Kansalaissodan kahinoista
- Kupurasolki kokonainen
- Ja tietenkin kultaraha

Näillä mennään ja toivottavasti löytyy muutakin mielenkiintoista.

Rouva kävi kaupassa ja minä pääsin koristelemaan "kuusen" :)
 

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Sormukset ja riipukset.

Joulu lähestyy ja kiireet sen mukana, joten tänne raapustelukin on jäänyt vähäiseksi. Nyt sain sen verran aikaa, että ehdin kasata kaapista vanhoja löytöjä kuvattavaksi ja esiteltäväksi. Löydöt, ovat kolmen vuoden ajalta ja suurin osa on käynyt foorumilla.

Kuten kuvasta huomaa, niin paljoa en ole rannoilla käynyt. Sen verran kuitenkin, että muutamat luokka- ja rihkamasormukset on löytynyt. Keskimmäisessä rivissä on muutama kihtisormus ja yksi rippisormus. Oikealla alhaalla on "kruunun jalokivet" eli tämän aiheen parhaat löytöni tähän asti.


 
 Tässä nämä parhaat rinkulat. Vasemmanpuoleista luulin pitkään sinettisormukseksi, kunnes mies nimimerkin Leijona takaa laittoi seuraavan linkin foorumille:  http://www.perm-animal-style.ru/photo/rings/
 


Linkin katsottuani alkoi armoton kaapin penkominen ja sieltähän se löytyi. Yhdennäköisyyttä on melkoisesti. Laitoin sähköpostia Museovirastolle ja sinnehän se tarvitsee lähettää.
Lisään viranomaisten kommentit/lausunnon, kun ne sieltä saan. Tosin sormus voi olla myös nuorempi sinettisormus.
 Oikealla oleva sormus on hopeaa ja melko karkeaa käsityötä. Löydöstä tekee moninkertaisesti paremman se, että sormus on ensimmäisiä löytöjäni.





 Tämä ei välttämättä ole vanha, mutta ehdottomasti hienoimpia löytöjäni. Kuvat erottuvat selvästi, joten en ole edes yrittänyt putsata riipusta millään.
                                                                                                            

 

 

maanantai 3. joulukuuta 2012

Luoteja, hylsyjä ja patruunoita pt.I

Lumi ja pakkanen tuli ja kausi tyssäsi siihen. Nyt tarvitsee kuvata aikaisempia löytöjä ja ajattelin aloittaa jokaisen piipparoitsijan mieliharmeista. Maanalla on loputon määrä hylsyjä, luoteja ja patruunoita. Materiaalinsa takia ne antavat "kaivettavan" signaalin melkein poikkeuksetta(joku voi olla erimieltä). Kuvissa on vain pieni osa näistä "mieliharmeista".

Muutama viikko takaperin minulla oli kaveri kylässä, joka harrastaa militarian keräilyä ja siinä ottamisen ohessa tunnisteltiin esineitä.

Apuna oli myös kirja "Suomalaiset sotilaspatruunat 1918-1945" .Loistava teos, jos aihe kiinnostaa.

Muutama esine on ollut jo foorumilla tunnistettavana, mutta laitoin ne silti tähän kokonaisuuteen.

Tulkinnoissa voi olla virheitäkin ja tämän takia ajattelin pyytää foorumin militaria-asiantuntijan katsomaan kuvat läpi ja muutan tietoja tarvittaessa.

 Kuvassa pääasiassa perus löytöjä. Parhaimpina pidän KRH:n peruspanosta(oikealla alhaalla) ja Arisakan kokonaista patruunaa.

 Kuvassa olevat 7.92:set löytyivät samasta montusta, minkä luulin olevan kaivettu aikaisintaan -70-luvulla. Ilmeisesti ko. monttu on ollut KK-pesäke. S-luotien perät ovat pääasiassa onttoja. Siitä heräsi epäilys, että onko ne ollut valojuovia? Käsittääkseni niitä ei ole jaettu, kuin KK:n yhteydessä käytettäviksi. Rihlojen jälkiäkään ei näy, eli ampumattomia on.

 Valojuova?? Jos on, niin tiedän mihin ensi keväänä ryntään:)

Muokattu 8.12: Ei ollut valojuova, vaikka toivoinkin sitä. Suuri kiitos asian selvittämisestä ärkoolle, joka toimi asiantuntijana.

Esineitä tunnistellessa välillä joutuu tuskastelemaan, kun leimat on hävinnyt melkein kokonaan. Seuraavana kuvat "liiduttamisesta", jota itse käytän ja todennut hyväksi tavaksi.



Ennen liitua...

 ...Ja liidun jälkeen















Todettakoon vielä se, että saksalaisten materiaalit on ollut parempaa laatua verrattuna muihin. Tämäkin on vuodelta 1915 ja hyvin on säilynyt.